Kokemäen Tulkkilassa koetaan mukavaa koko perheen markkinatunnelmaa lauantaina 9. kesäkuuta klo10-17. Sen jälkeen vielä iltaohjelma, joka kestää klo 21.00 asti.

Vanhansillan markkinat kokemäellä

-Kokemäen ensimmäisillä Vanhan Sillan Markkinoilla on myyjillä tuotteita vauvasta vaariin, kauneudesta kodin käyttötarvikkeisiin ja paljon muuta mukavaa. Mukana on lapsille mm. poniajeliua ja pomppulinna, sanoo Kristiina Heinonen. Ravintola Kestissä on klo 12-16 Laululintusen karaoke ja illalla esiintyy Muska Babitzin ravintolassa.

 

Voittoa tavoittelematon yhdistys järjestäjänä

Kristiina Heinonen kertoo, että Vanhan Sillan yhdistys perustettiin siksi, että toimissa ollaan läpinäkyviä ja haetaan myös tukirahoitusta toiminnalle.
-Yhdistys on voittoa tavoittelematon ja mahdollisesti viivan alle jotakin jäävä käytetään uusien tapahtumien järjestelyyn.
-Meitä on tapahtumaa järjestämässä seuraavat perustajajäsenet: Paula Järvinen, Marko Kujansuu, Mikko Järvinen ja Kristiina Heinonen.
-Nämä ensimmäiset markkinat teemme suhteellisen pienimuotoisena, koska tunsimme järkeväksi aloittaa pienin askelin. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sen nähdään sitten.
-Painotamme paljon lapsille suunnattuun toimintaan esimerkiksi poniajelua ja pomppulinnaa on jo suunniteltu. Etsimme vielä jotain lisää, esimerkiksi kasvomaalausta tai jotain vastaavaa.


 

Vastavirtarock

Lauantaina 9.6.2018 kello 18 alkaen järjestetään Vanhan Yhteiskoulun ranta-alueella Vastavirtarock. Kavereitten kesken ihan vaan ”veeveeärrä”, tapahtuu tänä kesänä jo 16. kerran. Hyvän meiningin musiikkia ja hengailua on jälleen kerran luvassa.
Kannattaa lähteä paikalle katsomaan ja kuulemaan, miten hyvä musiikki, hienot ihmiset ja jokimaisema sulautuvat yhdeksi kokonaisuudeksi ja muodostavat tapahtuman, joka myös Vastavirtarockina tunnetaan!

Mukana menossa: The Feral Young, Local Masonic, Panssarijuna, Salaliitto, Horse Attack Sqwad.
Lisätiedot: www.vvrock.net/

Kesä 2018 Kokemäellä Kokemäen kaupungin kesälehti

Kokemäen kaupunki

PL 27
32801 KOKEMÄKI

käyntiosoite: Tulkkilantie 2, 32800 Kokemäki

www.kokemaki.fi

 

 

Päätoimittaja: Mikko Löfbacka
Toimitus: Kokemäen kaupunki ja Matti Välkkynen
Taitto: SiistitSivut/Tarja Välimäki
Paino: Sata-Pirkan Painotalo Oy
Jakelu: Porin Jakelukeskus
Digilehti: TS-Data/Tomi Suovanen